Etusivu » Väriterapia »
Kurssikalenteri »
Kurssit »
Luennot »
Indigo lapset »
Kristallilapset »
Linkit »
Ilon pedagogiikka »
Minä ~ Helena »
Yhteystiedot »
Palautelaatikko »

  

Kristallilapset

Johdanto: Luin Doreen Virtuen kirjan Crystal Children v. 2005 ja itkin ilosta. Tässä kirjassa oli tarinoita uusimmasta aallosta uuden ajan lapsien joukossa. Tuo aalto alkoi Doreenin mukaan v. 1995. Syksyllä 2005 kohtasin ensimmäiset kristallilapset silmästä silmään. Menin vanhan ystäväni luo kylään ja siellä oli hänen lapsenlapsensa, 5- vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. He leikkivät pihalla saapuessani.

Nähdessään minut tyttö tuli heti halaamaan minua. Hän vaistosi välittömästi, että sisälläni asui suuri suru katsoessaan minua rakastavasti suurilla, jäänsinisillä silmillään. Pikkuveljeni oli kuollut työpaikkaräjähdyksessä kuukausi aiemmin. Tyttö silitti hiuksiani ja halusi olla hellä.
Tuon iltapäivän aikana tutustuin kaksosiin, jotka olivat seurassani hyvin avoimia.
Poika kertoi enneunestaan ja tyttö piirsi minulle joutsenia. Molemmat olivat kiinnostuneita auran väreistä. Kerroin isoäidille ja myöhemmin tyttöjen äidille, mihin lapsiryhmään kaksoset kuuluivat. Olen kohdannut tällaisia lapsia ja heidän kanssaan katseemme ovat kuin magneetteja toisilleen.

Miksi uusi sukupolvi?

Kristallilapset syntyvät koteihin, joissa joko vanhemmat tai isovanhemmat ovat henkisesti valveutuneita. Kun indigot ovat enemmän taistelijaluonteita, niin kristallit ovat parantajia.
He ovat tulleet opettamaan ihmisille rakkautta. Rakkauden anto on heidän kollektiivinen tehtävänsä maapallolla. Heillä on parantavia kykyjä ja he opettavat vanhempiaan kohtaamaan itsensä ja psyykkiset kykynsä. Psyykkisyys on kristalleille arkea ja totta.
Ensin on hyvä oppia tuntemaan heidän persoonallisuutensa.

Ulkoiset piirteet:

Lapsella on syntyessään suuret silmät, joista huokuu hypnoottinen katse. Usein silmät ovat jäänsiniset, mutta kulttuurierojen vuoksi kaikenvärisiä löytyy. Lapsi on hyvin magneettinen pienestä pitäen, sillä hän tuntuu silmillään katsovan toisen sieluun asti.

Kohtuaika:

Kohdussa olleessaan osa lapsi voi telepaattisesti olla yhteydessä äitiinsä. Vanhemmat voivat saada tiedon sukupuolesta ja syntymäpäivästä. Eräällä äidillä oli epänormaaleja soluja raskauden aikana. Hän parantui ennen synnytystä. Koska vesi on tuttu jo kohtuaikana, niin tällainen vauva voi yrittää uida yksin jo vuoden ikäisenä. Vesi on kristallilasten ykköselementti.

Synnytys:

Doreen kertoi, että äiti oli rukoillut lapsen syntyväksi Äiti Marian päivänä 8.9, vaikka laskettu aika oli 8 vrk myöhemmin. Lapsi syntyi 8.9.

Silmät:

Alkuvuosina `kristallin` silmät tuntuvat näkevän kaiken, koska ne tarkkailevat ja kutsuvat. Ne myös ”puhuvat” ennen puheen tuloa. Toisia tämä magneettinen katse voi pelottaa, koska niistä heijastuu syvä ja henkinen viisaus. Katseet ovat lohduttavia ja rakastavia, koska lapset ovat helliä rauhanrakentajia.

Alkuvuodet:

Näillä lapsilla puhe viivästyy yleensä aina. He voivat laulaa ennen puheen tuloa, koska ovat hyvin musikaalisia.
Koska osalla puhe alkaa vasta 3-6-vuotiaana, heitä luullaan ja diagnostisoidaan autisteiksi. Eräät vanhemmat kutsuivat lastaan luolalapseksi tämän vuoksi. He keskustelevat telepaattisesti ennen puheen tuloa, sillä telepatiaa on ollut aina ihmisten välillä. Piirtäminen on toinen tapa kommunikoida muiden kanssa. Puheen saapuessa, se on hyvin selkeää.

Suhde maailmankaikkeuteen:

Kristallit viihtyvät mielellään ulkona. Joskus on vaikeaa pitää heitä sisällä. Kuu ja tähdet vetävät heitä puoleensa. Kuun palvonta tai muistot avaruudessa elämisestä ovat tavallisia.
He puhuvat enkeleistä, kristalleista, henkioppaista ja menneen elämän muistoista,
sillä kristallit usein näkevät enkeleitä. Luonto on heille kirkko tai temppeli, koska he tietävät kaiken olevan yhtä. Vanha alkuperäiskansojen monistinen ajattelu on tuttua.

Eläimet ja kivet:

Kristallit vetävät eläimiä puoleensa eikä heillä ole eläinpelkoa.3-vuotias rauhoittaa eläimiä tai 1,5-vuotias ui delfiinien kanssa. Leijonaemo tuijottaa 1,5-vuotiasta, joka ei pelkää leijonaa. 5-vuotias matkii laulujoutsenta, jota hän on tutkinut tarkasti. Toinen puhuu muurahaisille ja toinen halaa eläimiä. Kivet ja aidot kristallit kiehtovat. Anna lapsen itse valita kivensä. Esim. 3-vuotias tyttö kuunteli meren kallioita ja totesi: -Äiti, voin parantaa ihmisiä kristallilla. Side luontoon on vahva. Tavalliset, mekaaniset lelut eivät kiinnosta heitä.

Musiikki, taide ja viihde:

Kristallit ovat monilahjakkaita. He laulavat usein ennen puhetta, koska musiikki on rakasta. He tanssivat esim. joutsentanssia. Piirtämällä ja maalaamalla voivat kristallit ilmaista itseään jo hyvin varhain. Esim. äiti ei kertonut pienelle pojalleen olevansa raskaana. Poika piirsi kuvan veljestä, mutta äiti teki abortin. Viikkoa myöhemmin poika sanoi äidille: -Pikkuveli ei tule vielä, vaikka rakastaa minua. Hän tulee myöhemmin ja on siihen asti suojelusenkeli.
Draamaa kristallit voivat keksiä vaikka ”aarteistaan.”Pidin alaluokilla lelupäiviä, jolloin lapset synnyttivät pienissä ryhmissä leluistaan draamaa.
Osa kristalleista on maagikkoja, pieniä alkemisteja. Esim. muutamaviikkoinen tyttö sai puulelun ”lentämään” ja veli ”sulki” television ajatuksen voimalla, kun halusi huomiota.

Oikea aivolohko:

Lasten telepaattisuus ja psyykkinen herkkyys on heidän lahjansa. Kristallit ovat tunteellisia ja erittäin empaattisia ja jakavat parantavaa voimaa ympärilleen muiden huomaamatta. Esim. 5-vuotias tytär lukee äitinsä ajatuksia ja vastaa niihin ääneen. &-vuotiaan tytön äiti ihmetteli lapsensa telepatiaa, johon tyttö totesi: -Äiti, näen ajatuksesi, koska osaan katsoa aivoihisi. Kristalli voi yllättäen olla transsitilassa ottaessaan vastaan viestejä muualta. Lapsessa asuu pieni pappi tai papitar tai hän on alaikäinen parantaja. Edellisen elämän muistot palautuvat mieleen. Esim. isoveli totesi 5-vuotiaalle pikkuveljelleen: -Kuinka voit tietää mitään tytöistä, kun olet vasta 5? Pikkuveli vastasi: -Voi Luoja, olen ollut nainen ainakin 60 kertaa.
Anteeksianto on lapsille luonnollista. He haavoittuvia ja samalla voimakkaita.

Ongelma-alueet:

Kristallit ovat hyvin herkkiä ympäristön ja maailman energioille. Tämä aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Esim. jos lähellä on paljon negatiivisia tunteita, vihaa, kiukkua tai surua, kristalli voi kanavoida toisten kielteisiä tunteita. Olen nähnyt 1. luokalla tällaisia tilanteita, jotka olivat muille oppilaille vaikeita käsittää. Olen myös itse kärsinyt samasta asiasta. Tällaisen herkkyyden vuoksi kristalli tarvitsee paljon suojausta. Kodin suojaus pienestä pitäen on hyvä perusta. Feng Shuita, vanhaa kiinalaista menetelmää suositellaan.
Jos maailmalla ilmenee yllättäen joukkopelkoa, vakava onnettomuus tai luonnon mullistus, niin kristalli lapsen reaktio voi olla masennus, hämmennys ja jopa shokki. Esim. 11.9.2001 tornien murtumishetkellä USA:ssa eräs äiti kuunteli uutisia televisiosta ja kuuli samalla makuuhuoneesta outoa ääntä. Hänen 2-vuotias poikansa oli shokissa eikä voinut hengittää. Ambulanssissa poika oli aivan sininen ja kohtaus oli lääkäreiden mukaan pahin mahdollinen.
Jos siis lapsi on yhtäkkiä hyperlevoton, kiihtynyt tai tuskainen, varmista mitä maailmalla on tapahtunut. Lapsen alitajunta on hyvin herkkä. ”Taivasalle” on paras lääke. Jos lapsi on koulupäivän jälkeen rauhaton, hän tarvitsee ulkoilmaa ja vapautta.
Kristallilapsi on myös herkkä lisäaineille ja joillakin ilmenee jo syntymän jälkeen vaikeita ruoka-aineallergioita. Ns. piristeet aiheuttavat unettomuutta. Keinokuidut ärsyttävät ihoa. Puuvilla, silkki, pellava ja villa ovat parhaita. Lapsi itse suosii mehuja, hedelmiä ja kasvisruokaa. Luomu ja biodynaaminen valikoima on puhtainta.

Mitä kristallit tarvitsevat eli ohjeita:

Koska kristalli tuntee muiden tunteet omaksi ja hän on tunneherkkä, voit pyytää suojelusenkeliä tai arkkienkeli Miikkaelia valvomaan ja lohduttaamaan lastasi.
Puhu paljon lapsesi kanssa siitä, mitä näet ja huomaat.
Koska lapsi kärsii kovasta metelistä ja suurista massoista, niin vältä niitä hänen seurassaan. Esim. suuret päiväkodit ja koulut voivat olla ahdistavia paikkoja.
Vältä kaaosta, joka ei sovi kristallille. Lapsi pitää hyvän huolen vaatteistaan ja tavaroistaan.
Nämä lapset ovat ”kellottomia”, sillä he elävät sisäisen ajan mukaan. Tämä vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä.
Vanhemmat ihmiset viehättävät kristalleja ja usein he solmivat yhden vahvan siteen aikuiseen, joka todella ymmärtää heitä syvällä tasolla.
Koska moni lapsi voi rukoilla tai meditoida jo pienenä, sopivat karate, aikido, judo, tai chi ja jooga näille lapsille heidän kasvaessaan. Nämä lajit kehittävät sisäistä voimaa.
Koska lapsesi lukee sinua kuin avointa kirjaa, opettele ”katsomaan itseäsi peiliin”.
Visualisointi on kristallilapsille luonnollista. Olen visualisoinut jonkin verran oppilaiden kanssa kolululuokissa ja he pitävät siitä.
Monen kristallin toive on tämä: -Rakastakaa ja olkaa onnellisia. Auttakaa toisianne ja olkaa ystävällisiä.
Rakkautta he myös itse tarvitsevat, sillä maapallo kuolee ilman rakkautta.
Doreen Virtue: The Crystal Children 2004

Sivun alkuun

Kuvat ja teksti © Helena Luukkonen

Ilmestynyt 03/2009
Kustantaja Lootus-kirja